tiistai 24. helmikuuta 2009

Vuokrataloihin tuuli- ja aurinkoenergiaa

Kuntien ja varsinkin suurten kaupunkien tulee näyttää esimerkkiä ja olla edelläkävijöitä energiatehokkaiden ratkaisujen käyttöönotossa asuntorakentamisessa. Myös Helsingin asuntorakentamisessa ja varsinkin kaupungin vuokratalotuotannossa olisi mahdollista hyödyntää paremmin uusiutuvia energialähteitä.

Auringon vuosisäteilyn voimakkuus Suomen rannikoilla, etenkin pääkaupunkiseudulla ja Turussa on yhtä hyvä kuin Pohjois-Saksassa. Aurinkokennoilla ja pinnoitteilla voidaan korvata myös muita rakennusmateriaaleja. Teknisen korkeakoulun selvitysten mukaan tämä toisi säästöä rakennuskuluihin ja energiatehokkaita vaihtoehtoja myös
kuluttajille.

Teknillisen korkeakoulun energiatekniikan laitoksella tehdyn kartoituksen mukaan suomalaisille omakotialueille sopisivat pienet tuuliturbiinit, jotka ovat menestyneet etenkin Yhdysvalloissa. Suuremmat pystyakseliset turbiinit soveltuisivat myös tiheämmin rakennettuun ympäristöön.

Tekesin mukaan Suomen lainsäädäntö ei kuitenkaan ole kaupungissa tuotetulle tuulienergialle myönteinen, etenkään kaavoituksen osalta. Myös kaavoituksessa ja kaupunkisuunnittelussa tarvitaan asennemuutosta, jotta energiatehokkaita ratkaisuja saataisiin käytäntöön ja osaksi asuntojen massatuotantoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti